maanantai 21. tammikuuta 2013

Jäällä




Taas on aika 'Missus Puntarpään' kaivaa vaaka kaapin alta, vuorossa on jokaviikkoinen punnitus. Korviahuumaavaa ilonhuutoa ei kuulu, sillä digitaalivaaka on lahjomaton, se kertoo omaa korutonta kieltään. Eikä vaa'an lukemaa voi muuttaa asentoa vaihtamalla.  Miinus kaksisataa grammaa kahdessa viikossa on peräti vähän. Painonhallinnassani taitaa olla vuoto. Olenko tiedostanut todellisen ongelman: Tiedän metabolisen oireyhtymän.. Olen sisäistänyt dieetin. Olen lisännyt liikuntaa, no ainakin hieman, joitakin ongelmakohtia tosin on. En liiku pakkasella. Enkä lumisateessa. En hiihdä. Voimistelukin on jäänyt väliin. Ongelma siis löytyi, en ole sisäistänyt liikkumisen tärkeyttä. Endorfiinit on hakusessa. Jos joku nyt löytää ne hukassa olevat endorfiinini, voisitko ystävällisesti palauttaa ne Kuvittelijan postilaatikkoon? 

Toisaalta taas, aurinko voi paljastaa salatun toiveen varjona hangelle.




Olen yrittänyt oppia kehonhallintaani tarvittavaa nöyryyttä. Elämäntapaoppaita en tosin enää lue, sillä ne alkoivat ahdistaa minua. Kuuntelen enempi naskartelijaa, mutta hänenkin mielestään seinähirren suuntainen makuuni vain väsyttää minua. Otan siis oppia luonnosta.




Todistettavasti minut on nähty liikkumassa sunnuntaina. Aurinko, tuo iloinen veitikka saapui ikkunani taakse ja houkutteli minut järvenjää-kävelylle. Se on ainoa liikuntamuoto jota suorastaan rakastan. Pakkanen ja tuuli, nuo reipashenkiset kaverukset, ne kyllä löytävät aukkopaikan vaatevarustelustani. Toppaa ylä ja alapäässä. Joutsenkaulaa verhoaa villainen huivi ja päässä keikkuu kaksinkertainen myssy. Silti tuuli puhaltaa suoraan päin näköä ja saa minut muuttamaan suuntaa saaren suojaisaan poukamaan.




Leikki on lapsen työtä, niin sanotaan, sillä Kuvittelija leikkii myös usein, varsinkin silloin kun hän luulee olevansa yksin.




Jäälle on satanut noin viisi senttiä lunta. Kävely sujuu kohtalaisesti ja pulssi alkaa mukavasti pompotella. Ihailen aurinkoa joka paistaa ja samalla heilutan kuulle joka vilkkuu pikkusaaren takaa. Voiko olla totta, että noin kolmen kuukauden kuluttua soutelen samoilla vesillä, eikä pakkasesta ole silloin tietoakaan.


Puut kilpailevat keskenään kauneimman koristeen tittelistä. Minä, lapsenmielinen kun olen sanon niille kaikille: Olette kaikki tavattoman kauniita.


Neljän maissa aurinko on pudottanut itsensä metsän tuntumaan. Sieltä se heittelee viimeiset tervehdyksensä vajoten nopeasti omalle radalleen, minulta piiloon. Talvisää muuttuu hetkessä viileämmäksi. Minäkin ryhdistäydyn, on kotiinlahdön aika.

Hyvää tätä viikkoa ystäväiseni!

  

25 kommenttia:

  1. Kauniita lumikuvia! Tsemppiä liikkumiseen, itse olen samanlainen että talviliikunta ei oikein pure. Oletko kokeillut Youtuben mahtavaa jumppa -antia? Sieltä löytyy joogaa, tanssia, aerobicciä, zumbaa ja mitä kuvitella saatta. Ja jokatasoisille. Minä olen nykyään innostunut etsimään sieltä jotain jos ei huvita lähteä ulos mutta tekisi vähän mieli liikkua.

    VastaaPoista
  2. Talviliikunta ei todellakaan pure, on vain pakotettava itsensä liikkumaan.
    Pitääpä pistäytyä jumppaosastolla. Kiitos tsemppauksesta!

    VastaaPoista
  3. Kameran ulkoiluttaminen on oikeastaan ainoa hyvä syy ulkoilla talvella. Tsemppiä teille molemmille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään palelin koko päivän, en saanut riuhtaistuksi itseäni liikkeelle edes kameran kanssa.
      "Ehk uusi päivä kaiken muuttaa voi."

      Poista
  4. Ulkoilutan myös kameraa mielelläni, nyt saa keskipäivällä jo riittävästi valoa. Siitä on ollut pulaa, vaan ruokaa ja herkkuja on ollut liikaa. Nyt ovat alkaneet keitto- ja salaattimenuut.
    Mukavaa viikkoa sinulle ja liikutaan ikäänkuin yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keitot ovat todella maukasta ja maistuvaa talviruokaa. Huomenna on kalakeittopäivä.

      Sovitaan niin että liikutaan yhdessä. Mielikuvassani näen tarmokkaita naisia kamerat kaulassa marssimassa uusia kuvauskohteita kohti.

      Poista
  5. Mukavasti kerrottu ja kuvailtu!
    Luulen että endorfiinit palautuvat kevättuulen tuomina ja auringonsäteissä.
    Kiitos samoin mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonsäteet tuovat mielen muistiin kevään ja lauhat tuulet energian, sitä odotellessa..

      Poista
  6. Minä jo odotin enkelinkuvaa lumeen, kun Kuvittelijaa lapsetti ja kädet olivat valmiiksi levällään puhtaan hangen vieressä :-D
    Kaikkea muuta hauskaa teit ja kerrot niin mainiosti niistä vähemmän hauskoistakin asioista. Neljä sataa grammaa kuukaudessa on vuodessa yli neljä kiloa ja kymmenessä vuodessa 40 kiloa ja ylikin. Ajattele! Älä ole hätähousu vaan tee hitaasti ja varmasti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuna hyvä!
      Enkelinkuva hangessa käväisi minunkin mielessäni, mutta kuka olisi nostanut Kuvittelijan ylös hangesta?

      Hätähousu tähtää viiteen vuoteen ja kymmeneen kiloon? Olisiko se mahdollista?

      Poista
  7. Tikahdun tuon Uunan lohdutuksen ansiosta. Huumoria pitää olla, muuten ei jaksa :-D Tootahan hän haastaa.
    Mutta asiaan: Kuvasatosi on kaunista katseltavaa, eikä tuo enkelinkuvaa aikovakaan niin "isolta2 näytä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori on sydämen lahja. Totta Uuna haastaa...
      Kiitos sanoistasi, hoikistuin hetkessä sanojesi voimasta.

      Poista
  8. Jo tuon kauneuden takia kannattaa löytää se kadonnut kävelijä. Sehän on parasta ulkoilua. Muistin viikonloppuna, että mulla on jossain untuvatoppiskin. Eikä ollut enää kylmä.
    Ja kameran kanssa liikkuu (mielellään) yksinkin, ei ole kukaan toppuuttamassa eteenpäin :)
    Mulla on sama ruljanssi, nyt kesänä en halua enää verhoutua säkkiin, siis olen tukena ja kaverina painonhallinnassa (kivempi sana kuin painonpudotus :)
    Tässä, löysin kadonneen endorfiininis. Tai ainakin osan siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Orvokki painonhallintajoukkoomme!
      Olen päättänyt että ainakin kymmenen kiloa pitäisi pudottaa painosta pois. Saapa nähdä kuinka aikeen kanssa käy, kun aina silloin tällöin repsahdan herkuttelemaan.

      Untuvatoppis on tämän kelin vaate numero yksi, jos ulkona paleltaa, ei liikkuminen ole yhtään mukavaa.

      Poista
  9. Hiljaa hyvä tulee, eikä pidäkään ahnehtia kilojen kanssa, hissuksiin vaan ja toisekseen luulen, ettei sinulla niitä niin ylen määrin taida olla.
    Upeat kelit ja maisemat on kävellä ja hiihdellä, jotta pikäpä ettei kameran kanssa ole mukavaa ulkoilu. Tsemppaan kovasti. Huomennakin, kun lähden metsäsuksilla maastoon, niin ajatuksissani otan sinut mukaan, enkä aio läkähdyttää, ihan rennosti vaan lumimaassa nautiskellen hiihdellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa aimarii!
      Metsäsuksien kyydissä en ole aiemmin matkaa taittanutkaan, siispä hiihdän kannoillasi. Ethän huomaa?
      Kiitos tsempistä, maltti on valttia..

      Poista
  10. Älä ole malttamaton. Ei ne kilotkaan ole tullut hetkessä. Mitä hitaampi sen parempi ja pysyvämpää. Vaan hienot maisema kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa aina muistaisinkin tuon, "ei ne kilot hetkessä tuleet" joten kuluu tovi ennen kuin niille voi jättää hyvästit.

      Poista
  11. Ihania kuvia, olet todistettavasti liikkunut hienoa ! Ota tavaksi lähteä liikkumaan kameran kanssa, niin se hyötyliikunta tulee siinä sivussa huomaamatta. Pienin askelin kohti tavoitteita, hyvä alku on jo - 200 grammaa, melkein puolikas voipaketti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todistettavasti.
      Ja tänään pitäisi taas jalkautua. Pienin askelin..Puoli voipakettia konkretisoi grammat näkyväksi silmieni eteen..

      Poista
  12. Minä laitoin alkusyksystä jääkaapin oveen taulukon, johon merkitsin näkyviin tavoitepainon ja lisäksi sarakkeet päivämäärää ja kilomäärää varten. Mutta tärkein on sarake, johon laitan H (hoikka) tai L (lihava tai läski) sen mukaan, miten painokehitys on edennyt tavoitepainoon nähden. Joulun jälkeen olen tosin pitänyt huolestuttavan pitkään lomaa taulukon täyttämisestä. Arvannet, minkä takia. Joopa joo, kuka sitä nyt L-kirjaimia mielellään kirjoittaisi.

    Kun olet julkisesti ilmoittanut aloittaneesi painontarkkailun, niin uskon, että jo siinä on kannustinta kerrakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sinua todella hyvin!
      Minulla on onneksi päänsisäinen taulukko, joten L-kirjainta ei tarvitse katsella kuin ajatuksissaan.
      Julkinen painontarkkailu oli ainoa vaihtoehto etten tilaisuuden tullen heti lipeäisi päätöksestäni.
      Tsemppiä sinulle!

      Poista
  13. Minäkin tykkäsin ottaa siellä itsestäni varjokuvia hangella, täällä ei näytä ollenkaan niin hyvältä.Pitäisi myös liittyä painonhallintakerhoon ennen kuin polvet lopullisesti pettää alta, mutta mutta.. Täällä ei ainakaan mitään endorfiineja ole näkynyt, ei omia eikä muitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polvet on minunkin ongelmakohtani. "Söis suu vetäis vatsa, vaan ei kestä..."

      Niinpä hukkaan ne juoksevat "endorit" jos et ole sieltäkään niitä löytänyt.

      Poista