maanantai 27. toukokuuta 2013

Ihmisiä on kuin muurahaisia, ne loputonta polkuansa taivaltaa.




Sananen painonhallinnasta

Joo, en mä ole lupaustani liikkumisesta unohtanut, mutta vaiennut kyllä, sillä tulokset eivät ole olleet mieltä ilahduttavia. Paino tosin ei ole noussut, mikä näin grillikauden alkaessa olisi mahdollista. Syöminen liittyy niin olennaisesti kesään, joten sen tahtoo unohtaa mättövaiheessa. Raparperista voi loihtia ties mitä makeita herkkuja ja työleiri mökillä synnyttää niin monia suuta ilahduttavia tuotoksia. Olemme Naskartelijan kanssa tehneet yhteistyö ja avunantosopimuksen joka tähtää minun hyötyliikuttamiseeni. Ajan nurmikon sekä kotona, että mökillä. Se on keskiraskasta liikuntaa yhteensä 3-4 tuntia viikossa. Ei paha. Hyötyliikunta on se, mikä motivoi minut liikkeelle syyllistämistä paremmin.



Nyt kun uimavedet ovat lämminneet tulee tehtyä päivittäin omaa SPÄLS-ohjelmaa ilman kierteitä ja kuvauksia. Ja vauhdikkaita veteen menoja ja ulostuloja riittää niin kauan kun leikin nakuna omalla rannalla. Ilman askelmittaria tiedän päivittäisen taivallukseni lisääntyneen veden ja puiden kannon myötä. Huussikin on perinteisesti pihan perillä joten, ymmärätte kait? Olen alkanut syödä nykyiset suositukset ylittävää määrää D-vitamiinia ja jotenkin minusta tuntuu että voin paremmin. Kuuntelin teeveestä tohtorin( ?) lausuntoa, miten moneen asiaan vitamiinidee vaikuttaa.



Myös into piirtämiseen on virinnyt. Voiko olla kauniimpaa piiruspaikkaa kuin kukkimaan alkavan omenapuun alusta josta saa määrätä oman suuntiman joko järvelle, pihapiiriin tai aittaan. Peipposen livertämä konsertto täydentyy sen seitsemällä soololla ja nyt kun pääsysetkin ovat palanneet, tulee ihailluksi niiden taiturimaista lentoa taivaan sinessä. Eikö meillä olekkin kaunis maa elettäväksi?



Katiskasta haetaan ahvenia ja voissa paistetut tuoreet aapot on kurmeeta parhaimmillaan. Espanjalaisissa uusissa perunoissa maistuu uuden perunan maku, toisin kuin viereisen laarin multaiset ja kalliit perunakokkareet. Tuntun piston rinnassani, sillä suomalaisen suosiminen on listallani, mutta horjahduksia tulee elämässä tehtyä tahtomattaankin.



Seuraavana on ohjelmassa mattojen pesu. Täytyy katsoa parahultaisesti tuulinen päivä, eikä tietty määrä pirskahtelevaa intoakaan olisi pahitteeksi. Matonpesupaikka viritellään nurmikolle. Apuna on vanha heteka, varastosta kannetut muoviset lasten ammeet ja pitkävartinen harja. Painepesuri viimeistelee työn. Aaah, kylläpä se näin kirjoitettuna näyttää helpolta. Mietin usein muurahaisia. Veikko Lavin laulussa meitä ihmisiä verrataan muurahaisiin...


Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää.............


27 kommenttia:

  1. Kyllä sinulla puuhaa riittää! Ja ihanaa että piirustusinto on herännyt, pidän niin kovasti piiruksistasi. ja mikäs sen hienompi paikka kuin kesäisen omppapuun alusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiris, niin, paitsi että hyttyset ovat heränneet kesään. Se ininän määrä on nyt suunnaton. Hyttysvetovoimani on luxusluokkaa..

      Poista
  2. Jokainen on tärkeä ja kesä on ihanaa. Liikuttua tulee ilman laskemista ja ajattelemista, joten unohda nyt kesäksi painon hallinta, tai ainakin sen laskeminen. On niin paljon kaikkea ihanaa, kuten ulkona taiteilu, että nautitaan täysin rinnoin.
    Kiitos taas hienosta postauksesta :-)

    Minäkin aijon nauttia ulkona taiteilusta ja olen perustanut sitä varten ihan oman blogin, niin ja runoillekin :-DDDD
    Linkit löytyvät kaikista kaikkiin, mutta kaikissa ei tarvitse käydä, vain siellä, mikä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuna
      Jokainen on tärkeä, ja laulun, kuvan ja runon arvoinen.
      Liikkukaamme kesä sydämessä?

      Poista
  3. Kyllähän siinä tulee pakostakin liikuttua jos on kaksi huushollia hoidettavana, mökillä varsinkin puuhaa riittää. Sinulla on kyllä niin ihanat maisemat, että suosittelisin vaan pääasiassa sitä nautiskelua piirtämisvälineiden kera omppupuun alla SPÄLS-ohjelmaan yhdistettynä, välillä voi sitten huristella ruohonleikkurillakin kun huvittaa. Juu, tiedän ettei se noin mene, aina on pakko tehdä jotain tärkeää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko
      Kyllä jotkut päivät menee spläshiksi ilman muuta, mutta tietty raadanta kuuluu mökkielämään, samoin kuin rynttyvaatteet ja vanhat lehdet. Onneksi on kesä. Hyttysistä en tykkää, niitä on nyt leegioittain..

      Poista
  4. Kesäinen hyvän tuulen postaus!!
    Niin kaunis tuo alimmainenkin kuva!

    VastaaPoista
  5. Sirpa
    Kesä tuo tullessaan hyvää tullta.

    VastaaPoista
  6. Eläköön painonhallinta, eläköön painonhallinnan hallinta, eläköön painonhallinnan romahtaminen... joo, pääasia, ettei painon suunta ole jatkuva ylöspäinmeno.

    Tämä oli hyvin positiivinen ja elämänmyönteinen kirjoitus. Kolahti minuun. Kaikki sanasi. Sovellettuna mun elämään, inspiraatiota odottaessani, tästä tuleekin ohjenuorani. Sen tarkemmin erittelemämättä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläköön!
      Humorististahan se on, myönnetään, mutta näin se tuntuu minun tapauksessani etenevän. Yksi askel eteen, kaksi taakse-vauhtia.

      Hyvä että kolahti, toivottavasti positiivisesti. Edelleenkin sitä iosa inspistä odottava Kuvittelija.

      Poista
  7. Oi, kaunista ja mielekästä kesää sinulla :) Kyllä Suomen ihana kesäluonto tarjoaa vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruska
      Kesähän luo niin mainiot puitteet pelkästään oleskelulle ja luonnon seuraamiselle. Sekin miltei pelkästään minulle riittäisi.

      Poista
  8. Kylläpä vaikutatkin pirteältä ja ahkeralta, ei ihme, että muurahaiset on mielessä ;D
    Mukavaa, että tuo piirrustusintosi on herännyt - toivottavasti mekin saamme jatkossa nauttia tuotoksistasi! Tässäkin tuo piirtämäsi kuva on hieno!

    VastaaPoista
  9. Marjukka
    Piirroksiin tulee paljon vetävämpi askel mitä todellisuudessa, mutta mielikuvien liikuttamisesta tässä on kyse. Jospa se inspiroisi allekirjoittaneenkin parhaimpaansa?

    VastaaPoista
  10. Liikunta on hyvä mutta hyvä mieli vielä parempi. Hieno postaus ja kuten aikasemmin kirjoitin hiljaa hyvä tulee ja tuloksesta parempi noin pitkällä tähtäimellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HarryK
      Hyvä mieli on ehdottomasti parempi. Pitkän tähtäimen suunnitelmasta vaan näyttää tulevan tooosi pitkä.

      Poista
  11. Kyllä, kaunis on Suomen luonto kesällä! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  12. Nyt on kesä kauneimmillaan ja sen näkee kuvistasi.

    VastaaPoista
  13. hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, matothan jo lähes puhtaat;) postauksesi oli ihana, niin paljon meni yksiin myös omien aivoitusteni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IlonaW.
      Nyt kyllä pelkään, että jää suunnitteluksi tuo matonpesu. Lupaavat sadetta. Mutta sateen jälkeenhän tulee aina pouta.

      Poista
  14. Kyllä olikin kiva ja monipuolinen postaus sulla.
    Hyötyliikunta onkin tehokasta ja tulee kuin itsestään.
    Kiva siinä pihassa on vaikka nakuna mattoja pestä, tulee rusketuskin siinä samalla, hi!
    Eikö olekin ihanaa, kun se kesä lopulta tulikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka
      Nakuna mattonpesu, hmmm, täytyypä tuota vielä miettiä. Taitaa käydä niinkuin entiselle alastonmallille...

      Tosi ihanaa, kesä tulikin aikas vauhdilla..

      Poista
  15. Kesä on ihana. Se on niin virikkeellinen. Se on niin tuoksuva.
    Jopa olet hienostti suunnitellut kesäpuuhia, itse asiassa paljon mukavampaa on puuhastella yhtä sun toista, kun vaan olla ja loikoa. Kyllä tiettyä säpinä säväyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii
      Pidän mielessä; Säpinä säväyttää.. Virikkeelleistä aikaahan tämä jotkin asiat kiehtovat toisia enemmän ja sitten vain pyörii ympyrää pelkästä ilosta.

      Poista