torstai 29. elokuuta 2013

Valokuvatorstain 292.haaste on








Lempikukkani pioni kukkii niin lyhyen ajan, silloin kuvia tulee otetuksi roppakaupalla.


Kukkia on vaikea arvottaa, kaikki ovat omalla tavallaan kauniita, siis lempikukkia kukkiessaan. Keväinen tuoksuva omenapuun kukka saa jo mielen runolliseksi.

Lisää lempikukkia nähtävissä täällä.


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Makrohaaste 110





Vesi

Täältä voit katsoa lisää vesiaiheisia kuvia!

tiistai 27. elokuuta 2013

Muisti on ihmeellinen asia





Muisti on ihmeellinen asia. Viime päivinä olen mietiskellyt mistä sekin johtuu, että jotkut tapahtumat muistaa kristallinkirkkaasti, ja toisten asioiden tuoreeksi saattaminen ei tahdo onnistua edes auttamallakaan.


Entiset rippikoulunuoret kokoon kutsunut pappi juonsi tapahtumarikkaan kohtaamisen ja jakoi kullekin osansa muistelemisessa. Ja niin kuin elämässä yleensä, puheliaat kertoivat monisanaisesti sen, mistä hiljaisimmat selvisivät muutamalla lauseella. Koulutus, ura, avioliitto, lapset, ero, sairaus, siinä osasia eletystä elämästä, elämästä, jota jokainen käsitteli omalla tavallaan. Missä toinen vaikeni, toinen 'laski n.s. laulellen vesiä'. Tuttujen kasvojen tunnistaminen otti oman aikansa. Jotkut taas, niin minusta tuntui, eivät olleet muuttuneet ollenkaan. Ryppyjä ei laskettu, elämän ryppyjä muisteltiin hyvässä hengessä. Yhteinen valokuva tulee vielä moneen kertaan katsotuksi, kun sen aikanaan saan.



Sitten asiasta kuudenteen muistin höttöistä aasinsiltaa pitkin. Kirjahyllyn järjesteleminen sai jäädä hetkeksi, kun tartuin hyllyn päällä makaavaan nukkeen. Muisti virkistyi hetkessä. Nukke. Olin ehkä yksitoistavuotias kun isosisko antoi minulle elämäni ensimmäisen silmänsä avaavan ja sulkevan nuken. Se oli Nukke isolla alkukirjaimella. Nukella oli kiharat ruskeat hiukset, iho hehkuvan heleä ja vieno puna läikehti sen kasvoilla, mutta ihmeellisintä oli silmät. Pitkät kaarevat ripset räpsähtivät joka kerran kun käänsin nukkea. Nukke oli puettu ohueen harsomaiseen mekkoon ja pitsiä tietysti oli helmassa ja hihansuissa. Nukkeni oli niin hieno, että tuskin maltoin leikkiä sillä. Mutta se oli minun ja aina joskus otin sen kaapin päältä ja katselin sitä ihaillen.


Kerran kotiin tullessani huomasin, että nukke istui kummallisessa asennossa kaapin päällä. Ja kun otin sen käteeni, siltä irtosivat jalat. Minun nukkeni oli annettu naapurin lasten leikkeihin. Se oli mennyt rikki. Muistan itkeneeni katkerasti, kun huomasin ettei jalkoja voinut enää korjata. Minua nuhdeltiin, ei niin ison tytön pitänyt enää itkeä vollottaa.


Aika kului. Tyttö kasvoi ja nukke unohtui. Kunnes viimein harrastepiirissämme toin julki toteumattoman toiveeni, olisipa kiva saada vanha nukke korjattavaksi. Mutta mistä löytyisi sopiva? Aina ajan tasalla oleva opettajamme toi minulle sellaisen. Saat tämän, hän sanoi ja antoi minulle jo parhaat päivänsä nähneen, kaastuneen ja repaleisen nuken. Aloin välittömästi toimeen. Ystäväni meikkasi kasvot minun väkertäessä uutta vartaloa, jalkoja ja käsiä. Vaatteiden suunnittelu olikin jo helppo nakki ja nukke sai valmistuessaan nimen Estelle. Nuken korjaaminen poisti arven sen pienen tytön sydämestä. Jalat saadessaan tuntui kuin nukke olisi kiittänyt minua. Kasvojen rosoisuuden korjaaminen, niin yhtä omistajan kanssa, olisi ollut suorastaan kardinaalirike. Näin me vanhat tytöt katsomme toisiamme. Ja minä muistan. Muisti on todella ihmeellinen asia.

torstai 22. elokuuta 2013

Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa...........






Varjossa on viileää, mutta auringon puolella taloa säteet porottavat kuumasti ja olo tuntuu melko ränsistyneeltä. Pitääpä hakeutua varjoon, ja lisättävä juotavan veden määrää.


Elokuun satoa kypsyy, sen kuin ehtii korjata. Vaaleat kuulaat ovat kasvaneet muhkeiksi ja omenapuu voihkii runsaan sadon onnea. Siis hilloamaan. Osani onnesta on omenien pilkkominen keitettäväksi. Keittiössä tuoksuu hillo, kuin Dronningholmilla konsanaan. Naskartelija on elementissään hilloisäntänä. Hän punnitsee, mittaa ja soseuttaa. Hän sekoittaa kuumentaa ja makeuttaa. Hän on hillomaakari.


Sato on tänä vuonna melko runsas, mutta ei hätää, hillolle löytyy ottajansa. (Ainakin aiemmin on löytynyt) Oikein mehukas kuulas saa hymyn kohoamaan koko naamalle. Mehu juoksee sormien lomasta kyynärpäätä kohti ja olo on kuin lapsena konsanaan, paitsi, ettei meillä ollut vaaleita kuulaita vaan superhappamia saunapuun omenia ja niitäkin syötiin innokkaasti joskus muinoin.


Tomaatit saavat uuden olomuodon soseesta jota olen tehnyt "oikotie-onneen-reseptillä". En kalttaa enää tomaatteja, vaan pilkon ne kattilaan valkosipulin ja basilican kera, loraus öljyä sekaan ja muhimaan. Ja sur-rur laite soseuttaa tomaatit soseeksi. Soseen joukkoon leivon isoja lihapyöryköitä joita maustan parmesaanilla, kananmunalla ja mustapippurilla, ja suolalla. Paistamisen jälkeen roiskautan ne soseeseen ja nautin net keitetyn pastan kera ja runsaan parmesankerroksen kanssa. Namskis, sanon minä.


Paljon ei tarvinnut sataa, kun pihamaan nurmikko sai uudet vieraat. Nämä hattivatit ilmestyivät suuren sateen jälkeisenä päivänä osoittaen neuvoen tien vanhoille tutuille kanttarellipaikoille. Kanttarellipitsaa on syöty enemmän kuin olisi hyväksi-minulle.


Pääskysillä on alkaneet kokoontumisajot. Tämän kuvan ehdin näppäistä ennen kuin ne lehahtivat lentoon osoittaen kaiken kattavan valppautensa lähtökiireidensä keskellä.
"Hyvästi jääkää, nyt hyvät ystävät
maille vierahille, jo pääskyt lähtevät."
Ilmassa oleva haikeuden kipinä tarttuu väkisinkin tänne jäävään. Mutta ne tulevat takaisin, eivätkö tulekin?




Kesän kasvi




On makrotexin 109.haaste;



Ehk'ei ihan makroja, mutta kesän kasveja kuitenniii.................................
Ja täältä voit katsoa lisää.


lauantai 17. elokuuta 2013

Kuvittelija piirustaa ja kertoo






Aamu on hiljainen. Kävelen kasteisessa ruohikossa. Ilmasta voi aistia jo alkavan syksyn tuoksua. Rannassa kohtaan tyyntyneen järven. Mieleni valtaa harras, paimenpojan-sunnuntai-tunnelma.


Istahdan penkille koivun varjoon, katselen lähes lumoutuneena liikkumatonta vettä. Linnutkin ovat hiljaa. Enkö tälläisesta iloitsisi? Vapaapäivä elämästä, suorittamisesta ja kohtaamisista, kiitos tästä aamusta.


Keltainen pallerokukka kertoo syksystä sekin. Kiitollinen monivuotinen perenna ilmestyy säännöllisesti kasvamaan ja ilahduttamaan kukillaan. Oppisinko jo viimeistään siltä, että pitää oma itsensä olla.


Tutuiksi käyvät mökin muijan askareet. Hain sallattiaineet kiehumaan hellalle. Lisäbonuksena on mökin vanha puuhella, jolle voi sovittaa kuinka monta kattilaa haluaa. Ei hipaisukytkimiä, vaan puita piisiin ja lisää on halkoja vajassa. Ah tätä onnea ja auvoa. Pienestä on ihmislapsi onnellinen. aamuisesta puuhastelusta.




Eilen oli matonpesupäivä. Löysin vanhasta vajasta muovisen istuma-ammeen jonka täytin vedellä ja laitoin matot likoamaan. Pesu liottamisen jälkeen on helppoa kuin nakin syönti. Nostin matot valumaan ja sen jälkeen orrelle grillikatokseen. Pesijä, yhtä märkä kuin matotkin, kaipasi pientä vilvoittelua.


Iltapäivän kalastuksesta voi laittaa vain muutaman maininnan. Kalastaja: 1 kuha, alamittainen joka pääsi kasvamaan, yksi ahven joka pääsi karkuun. Minä; ei näpyn näpyä, ainoastaan muutamia pohjakosketuksia karipaikoilla. Taas vanha sanonta palasi mieleen, kalaa ei oteta, sitä annetaan jos annetaan. Ei ollut kalaa lounaaksi, vaikka siitä kovasti lähtiessäni haaveilin.


Silmänruokaa oli sitäkin enemmän. Mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille, blogini vierailijat!



perjantai 16. elokuuta 2013

Hiljentymispaikka



31 mandala antaa vihjeeksi Stonehengen, ja vapaat kädet sitä toteuttamaan.

Minun paikassani pitää olla vettä, taivasta ja kiviä. Avaruutta niin paljon, että on hyvä hengittää. Hiljaisuutta, niin että kuulee omat ajatuksensa. Tilaa erilaisille tunteille... Tilaa arjen keskelle.
Ystävät rakkaat, tervetuloa minun mietiskelypaikkaani. Haluatko jakaa kanssani tämän hetken ja kuunnella hiljaisuuden ääniä?

Täältä voit katsoa lisää mandaloita aiheesta jota Stonehenge inspiroi.



keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kuva-ajatuksia, ajatuksia kuvasta



Mitä ajattelen kun kuvaan näitä vanhojen rakennuksien kulmia? Liikkuuko mielessäni valo ja varjo, vanha kaivon vintti, vai pihapiirin näkymä?

"niin tyhjä taas kun olet pois tää talo on, me ovi haassa ollaan, vain pois valo on ja me talon kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan, voi, kuinka me sinua kaivataan" /Eput

Kestääkö omppupuun oksat? Onko seuraavaksi ohjelmassa omenahillonteko? Omena päivässä pitää lääkärin loitolla? Onpa puhtaita omenia?

Meneekö ötillä veripäähän? Mikähän perhoslaji on kyseessä? Maistuuko särkyneen sydämen mesi hyvältä?


Seuraavana ohjelmassa omenien keruuta? Näytänpä varjokuvassa hoikalta? Keskipäivällä ei saa ottaa valokuvia koska kuvat ovat mitä ovat?


Onko joku tehnyt puljut? Pitäisikö lähteä kalaan? Alkaisinko juosta 1500 esteitä? Valitse osuvin teksti, tai kirjoita itse sellainen. Toivoo penkkiurheilusta ja 50 kilometrin kävelyn katsomisesta uupunut Kuvittelija. Hyvää tätä päivää!



Kesän ötökkä




On viikon aihe makrotexissa numero 108. Jonkin verran ötökkäkammoisena iloitsen, että valokuvausisntoni vie voiton kammosta. Siis kesän ötökät joita olisi ollut vaikka millä mitalla, kuviin pääsee;


"Kone niin kuin lentäjän luusta tehty, yllytti moottoreitaan..."


Päivän lounas kääritty pakettiin.. Ja täällä on lisää ötököitä.




perjantai 9. elokuuta 2013

Minun venheeni ei ole linnun luust'





Sataako tänään, vai paistaa? Pilvet roikkuvat tiskirättimäisesti alhaalla ja yleiskuvaltaan harmaa autius katsoo minua silmiin ikkunan takaa. Olimme suunnitelleet täksi päiväksi metsäretken joka suuntautuu suon poikki, yli laakson ja harjanteen laavulle, jossa on mitä mainoin taukopaikka. Nyt sataa, mutta iltapäiväksi on luvattu selkenevää, jäämme siis sitä odottamaan. Nauttikaamme vara-auringosta.


Tämä on niitä päiviä, jolloin kaikenlaiseen työhön ryhtyminen takkuaa. Ei huvita edes neuloa sukkaa, neulominen, joka viime päivinä on tuottanut minulle niin runsaasti luomisen iloa. Haluttaisi ryömiä peiton alle umpisukkeluksiin ja nukkua yön valvotut tunnit sileiksi ja itsen jälleen elämänvoimaiseksi. Päivät eivät ole sisaruksia keskenään, sen olen saaanut havaita.


Mistä ihmeestä tuli eilinen into sulattaa ja siivota pakastin? Sitä ihmettelen kaiken muun ihmettelyn lomassa. Kun lappasimme pakasteita pois kaapista kysyin itseltäni, mitä ihminen tästä kaikesta hamstraamisestaan hyötyy? Ylivuotiset kasvikset työnsin kylmästi roskiin ja kuvittelen olevani tänä syksynä viisaampi. Saatiin jopa jonkinlainen järjestys aikaan koska kaikki epämääräinen joka oli laskettu tiettyyn paikkaan asenteella kyllä- tämä- tästä- nurkasta- löytyy, poistettiin kaapin uumenista. Pakastajan kultainen ohje: Kirjoita jokaiseen pikku nyssykkään sisältö ja päivämäärä!



Sama tarmo pitäisi saada puhalletuksi itseen vaatehuoneen ja komerojen kaaoksessa. Näillä leveyspiireillä varustettuna ei luulisi olevan vaikeaa hävittää juhlamekkoja, jotka ovat mahtuneet päälleni noin kaksikymmentä vuotta ja kiloa sitten. Mutta kun ne ovat vieläkin niin ihania! Vyötärö on lopullisesti kadonnut tämän viimeisen dieetin aikana. Polvet rutisevat ja kolesteroolit paukkuvat korvissa, kun ajattelen omalääkärin kohtaamisen aiheuttamaa tunnetta.


Kesän ihanuus kertautuu maiseman lumovoiman lisäksi lauseeseen, mitäs tänään syötäisiin. Syöminen on ollut suht' koht' järkevää, mutta kermakakkujen kierteeseen joutunut ei voi kuin huutaa:APUVA!
Tätä tää sadeilma teettää. Pieni lohdun sananen olisi nyt poikaa......


torstai 8. elokuuta 2013

Vapaa mandala?





Lämmin, paikoitellen helteinen kesä on kääntynyt elokuulle. Miiwi antoi vapaat kädet luovuudelle ja tässä sitä mennään. Kuvittelijan vapaa mandala.






Peukalovarvaskin taitaa vilkkua alakulmassa. Täällä on lisää mandaloita.

Kesän paras makro




On markohaaste 107 aihe, onko tämä kesän paras, se onkin jo toinen juttu.


Täällä voit katsoa lisää makroilua.


tiistai 6. elokuuta 2013

Syys surumielinen hiipi puseroon





Yht'äkkiä on aivan hiljaista. Jos ei tuulen suhinaa lasketa, huomaa hiljaisuuden varsinkin iltaisin. Lintupönttöjen ympärillä oleva hyörinä on lakannut. Kirjosieppo joka vielä äsken kuumeisen kiihkeästi kantoi ruokaa poikueelleen on kadonnut pihapiiristä. Ainoastaan pääskyset kujertelevat taivaan sinessä. Mustarastas pomppii iltaisin pihamaalla kuunnellen tarkkaavaisesti pää kallellaan matojen liikkeitä ruohistossa. Sen laulua ei enää kuule. Sudenkorennot lentävät korennoille ominaiseen tapaan, sysäyksittäin ja mehiläiset keräävät  kukista mettä. Mutta kaikki laulavat, huhuilevat ja huiluaan soittelevat lintuset ovat ilmeisesti pakanneet soittimensa lähtökuntoon. On hyväksyttävä se tosiasia että kesä kääntyy syksyyn.
Miten nopeasti ajan ratas onkaan kiertänyt odotetun kevään ja kesän jälkeen kulkemaan syksyä kohti. Tuntuu kuin se olisi ollut eilen, kun päivittelin voikukkien runsautta. Syysmaitiainen kukkii nyt, enkä ole uskoa silmiäni. Pysynko enää ollenkaan tässä vauhdissa mukana?


Syksy saa minut aina surumieliseksi. Kun päivät lyhenevät haluaisin jäädä 'roikkumaan' valoon. Ensi kevät tuntuu olevan hirmuisen kaukana. Siinä missä toiset odottelevat syksyn kuulaita iltoja ja sytyttelevät kynttilöitä, minä pidän lujasti kiinni viimeisistä säteistä kuin huutaen auringolle, älä jätä minua tänne.

Aurinko paistaa takaa heijastaen seinälle minäni varjon ja omenapuun heijastuksen. Varjokuva kuin syksyn synkentämä Kuvittelijan mieli.

Kolme hellepäivää on lämmittänyt uimavedet ja pehmentänyt aivoitukset, mutta uiminen saa joskus yllättävän lopun, ennen kuin ehtii alkaakaan. Rantakäärmeen tunnistin keltaisista pilkuista, mutta käärmeen sulava eteneminen vedessä vei isommat uinahaluni.

Onpa taas kerrakseen tullut  tähyillyksi pilviä. Nämä erikoiset revontulta muistuttavat pilvet ennustavat varmaan tuulta ja sadetta, nimittäin huomenna on luvassa kumpaakin laatua. Oikeat meteorologit kertoivat asian minulle uutisten sääosiossa.

Paljon ihania kohtaamisia ja haikeita eroja on tullut koetuksi viime päivinä. Hymyilläänkö myös täällä virtuaalipolulla? Minä ainakin hymyilen näin kohtaamisen toivossa. Ollos huoleton, tyttös valveill' on.









torstai 1. elokuuta 2013

Hei, se on lepakko




Herään syvästä unestä vähitellen tähän päivään. Unen monet kerrokset pitävät minua kauan otteessaan, kunnes vilkaisen kelloon ja tajuan, on aamu. Kuinka kauan mahdoinkaan pyöriä unettomana sängyssä hyvää nukkumisasentoa etsien. Kävelin ikkunasta ikkunaan ja kurkin paljastaako yö salaisuutensa huonouniselle. Hiljaista syvää hämärää kaikkialla. Vihdoin uni kietoo päähäni myssyn ja vapauttaa minut, turhista ajatuksista voipuneen. Toivon näkeväni mukavia unia.


Vadelmia, vadelmia kaikkialla. Naismuistini mukaan tällaista vadelmasatoa en ole kokenut. Toissavuotisen Tapani-myrskyn seurausta on metsässä nähtävissä nyt runsaan vadelnasadon muodossa. Niinpä Naskartelija heittää lippiksen päähänsä ja suuntaa salaisiin marjapaikkoihinsa, joihin minulla huonopolvisena ei ole osaa, ei arpaa. Metsävadelmia on mehuna, hillona ja paskasteessa, sekä nautittavana kakkumakumuistona. Lisäksi on vielä muutama puutarhavadelmapensas, jotka nekin tuottavat kohtuullisesti satoa.


Tämäkin herkku on enää haalea muisto sekä painona vyötäröllä. Oijoi, miten heikko ihminen onkaan. Onneksi hoitava lääkäri ei lue blogiani, sillä vielä en ole keksinyt uskottavaa selostusta seuraavalle käynnille miksi vyötärönympärys vain laajenee. Taidan kertoa totuuden.


Kävin vierailulla perityn ystäväni luona. Söimme runsaasti, nautimme kutunjuustoa kahvin kera ja suuntasimme kirkkomaalle, joka sijaitsee kauniin järven rannalla. Sauna oli rakennettu rantaan ja pientä maksua vastaan on kaikkien seurakuntalaisten käytettävissä. Joskus vähemmän on enemmän, pidin pelkistetystä sisustuksesta ja etenkin tästä verhottomasta ikkunasta jonka näkymä jäi pitkiksi ajoiksi sydämeni syövereihin.

Nyt oli vihreiden sukkien vuoro valmistua. Kutoessa voi aivo askarrella monien asioiden parissa. Luin kolumnin jonka sisältö kulki niin samoja latuja aivoitusteni kanssa, että teki mieli paiskata toimittajaa viestillä, mutten tohtinut kun lehti näkyi olevan useamman vuoden vanha. Mietintämyssyssäni pyörii oma osaamattomuuteni. Nähkääs koneeni oireilee ja sanoo varmaan pian poks. Pitäisi alkaa miettiä uuden ostoa. Olen ihan uppisukkeluksissa kaiken tietokonesanaston ja asioiden suhteen. Miten vastaan myyjän kysymyksiin millainen koneeni pitäisi olla, kun en itsekään sitä tiedä. Riittääkö vastaukseksi hyvä. Mutisen vaan itsekseni, kyllä minäkin tiedän ja osaan asioita joista sinulla ei ole hajuakaan.


Lopuksi pieni tunteen kohotuskuva. Nähtyäni tämän pörröisen otuksen mökin ovenkamanassa sisäpuolella, huusin niin lujaa kuin keuhkoista lähti. Luulin ensin että pieni rotta, sitten tajusin, ei lepakko on se. Naskartelija riensi paikalle ja pelasti lepakon kuuloluun murtumalta kiidättäen säikähtyneen eläinparan ulos. Iloisesti se lenteli taivaan tuuliin.
Niinpä lähtee Kuvittelijakin pienelle iltalenkille.
Hyvää elokuuta!